Etusivu Raamattu Artikkelit - ABC Haku

Miten pelastua ja saada ikuinen elämä

Jeesus, Jumalan Poika, meidän Herramme, meidän Vapahtajamme. Pelastus tulee Jumalan armosta, jos uskomme; Jeesuksen kautta.

Joh. 3:16  Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Tämä on ns. "minievankeliumi".

Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: - "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani".

1.Kor.1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat.

Apostolien Teot 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.

Kirje efesolaisille 2:8-9 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Room.10:9-13 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

Sisällysluettelo:

Sydämen usko

Mihin pitää uskoa? Siihen, että on vain yksi Jumala, meidän taivaallinen Isämme, kaikkivaltias joka on luonut kaikki mitä olemassa on. Jeesukseen Kristukseen, että hän on Jumalan Poika joka kuoli ristillä ja kolmantena päivänä Jumala herätti Hänet kuolleista. Joka tähän uskoo se pelastuu Jumalan armosta Jeesuksen kautta. Tämä on se Jumalan saarnauttama "hullutus" (1.Kor.1:18-25), jota maailman viisaudella ei voi ymmärtää, mutta sydämen uskolla voi.

Joh.3:17-18. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

Usko tulee kuulemisesta

Ihmisillä, joita alkaa kiinnostaa Jumalan Sanan tutkiminen Raamatusta tai vaikkapa internetistä, saattaa aluksi olla uskoa vain vähän tai ei ollenkaan. Ehkäpä sinä jo uskot Jumalaan tai ainakin johonkin korkeampaan voimaan. Lukemalla ja tutkimalla Raamattua sekä pyytämällä rukouksessa ymmärrystä ja totuuden henkeä Jumalalta, Taivaalliselta Isältä Jeesuksen nimessä, uskosi alkaa kasvaa ja ymmärrys lisääntyä.

Suun tunnustus

On tärkeää tunnustaa Jeesuksen Herruus, silloin kun sellainen tilanne eteen tulee. Jos esim. pyydetään nostamaan käsi, niin rohkeasti käsi ylös vain, vaikka tuntisitkin olevasi vajavainen, syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla. Tai jos joku kysyy mielipidettäsi Jumalasta tai Jeesuksesta, niin tunnusta uskosi rohkeasti vain. Saatana käyttää varmasti tilaisuutta hyväkseen saadakseen sinut olemaan tunnustamatta.

Paavali kirjeessään roomalaisille luvussa 10 jakeissa 9-10 sanoo: - "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."

Matt. 10:32,33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

Jeesus on Herra. Ap.t.2:36 - Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.

Room.10:11 Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään.

Syntien tunnustus ja parannuksen teko

1.Kor.6:9-11 - Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset (homot), eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson (puhdistuksen), te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

Apostoli Johannes, kirjoittaa 1. kirjeessään 1.Joh.1:8-10: "Jos me tunnustamme syntimme, Jumala antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Tuo lause alkaa pienellä sanalla, "jos". Jos emme tunnusta syntejämme, anteeksiannosta ei ole takuita.

Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Room.3:19-31

Mutta, on annettava anteeksi myös muille...

On erittäin tärkeää myös itse antaa anteeksi muille ihmisille. Jeesus opetti "Isä meidän" rukouksen yhteydessä: - Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Matt. 6:9-15.

Siis tunnusta synnit rukouksessa Jumalalle, pyydä niitä anteeksi äläkä enää syntiä tee (parannuksen teko). Kun näin pitkälle pääset olet uudestisyntynyt.

1.Joh.2:1-3 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.

Pelastus on armosta, uskon kautta

Kuitenkin, olkoon meille kaikille täysin selvää: me pelastumme Jumalan armosta, uskon kautta - ei tekojen, sillä meidän pelastuksemme on Jumalan lahja Efesolaiskirje 2:8-9. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voimme heittää Jumalan lain ja käskyt syrjään vaan rakkaudesta Isään ja koska tunnemme Pojan me haluamme tavoitella käskyjen (Jumalan lain) pitämistä. Mutta, vaikka pitäisit kaikki käskyt ja eläisit muuten nuhteetonta elämää niin et voi pelastua ilman uskoa, uskoa Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, hänen kuolemaansa ristillä meidän syntiemme tähden ja verensä vuodattamiseen syntiemme anteeksi saamiseksi. Näin on Jumala päättänyt, ettei kukaan voisi kerskata ja kehua tekojensa vuoksi ja ylpeillä sillä, että pääsisi Jumalan valtakuntaan ilman armoa.

1.Joh. 5:1-5
1. Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
2. Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
3. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
4. sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
5. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

Kymmenen käskyä

2. Moos. 20:1-17,   5. Moos. 5:6-21

Käskyt annettiin Mooseksen kautta aluksi israelilaisille ja sen vuoksi ensimmäinen käsky kokonaisuudessaa kuuluu näin:

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

Käännös 1933:
  1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Huom.
  2. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
  3. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
  4. Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
  5. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
  6. Älä tapa.
  7. Älä tee huorin.
  8. Älä varasta.
  9. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
  10. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.
Käännöksiä eri vuosilta Wikipediassa.

Huomautus: Katolinen kirkko poisti 2. käskyn, jossa kielletään kuvien tekeminen ja palvonta. Kymmenes käsky jaettiin kahteen osaan. Lisäksi Herralle pyhitetty lepopäivä, sapatti, siirrettiin lauantaista sunnuntaihin. Tuon muutetun lain on myös luterilainen kirkko ottanut käyttöönsä.

Jeesuksen käsky

Rakastaa toisianne. Tähän viittaa myös Johannes kirjeessään 1.Joh.2:7-10.

Suurin käsky

Eräs fariseus pyrki kiusaamaan Jeesusta kysymyksellään: Matt. 22:36-40
- "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
Niin Jeesus sanoi hänelle: - 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.

Kun pidämme kiinni tästä suurimmasta käskystä, täytämme silloin myös muut lain kohdat. Sillä, emme kai voi samalla kertaa rikkoa Jumalan käskyjä vastaan ja sanoa Häntä rakastavamme. Kun rakastamme taivaallista Isäämme, niin tottakai rakastamme myös Hänen lakiaan ja tahdomme sen pitää.

1.Joh.2:1-4 1. Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. 2. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. 3. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. 4. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

Vanhurskas tarkoittaa oikeamielinen, oikeudenmukainen (eng. righteousness).

Olen kauhea syntinen, saanko silti anteeksi?

Olkoon ihmisen synnit kuinka kauheita tahansa, ne saa anteeksi kun tunnustaa ne Jumalalle rukouksessa, katuu niitä tehneensä ja pyytää niitä anteeksi. Raamatun mukaan ainoa synti, jota ei saa anteeksi on Pyhän Hengen pilkkaaminen. Markus 3:28-29 ja Luukas 12:10.

Jes 1:18 "Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa."
Taivaassa iloitaan jokaisesta kääntyneestä syntisestä Luuk 15:10.

Rukoile

...

Kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen

Apostolien teot luku 2 jae 38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Väärennös?

Väittelyä on myös siitä, pitäisikö käyttää seuraavaa kaavaa; Matt.28:19-20 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: - Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Kolminaisuusopin kannattajat ovat tuohon mieltyneet, mutta apostolit eivät sitä käyttäneet. Tätä Raamatun kohtaa väitetään myös väärennökseksi ja puuttuuhan siitä se nimi, joka meille on annettu: Jeesus Kristus.

Apostolien Teot 4:8-12 - Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman. Jeesuksen nimessä ajetaan ulos pahoja henkiä, parannetaan sairaita ja myös anotaan rukouksessa asioita taivaalliselta Isältä Hänen nimessään. Joten, parasta on toimittaa myös kaste Hänen nimessään, kuten apostolitkin tekivät.

Apostolit kastoivat Jeesuksen Kristuksen tai Herran Jeesuksen nimeen: Apt. 2:38; Apt. 8:15-16; Apt. 10:48; Apt. 19:5

Kasteesta linkkejä:

Ikuinen elämä lahjaksi, Jumalan armosta, uskon kautta

Raamatun sanan profetiat täyttyvät vääjäämättä silmiemme edessä riippumatta uskotko Raamatun olevan totta vai et. Raamatun toteutuneet profetiat todistavat Raamatun olevan totta ja Jumalan sanaa.

Raamattu opettaa, että usko syntyy Jumalan sanan kuulemisen kautta, jonka Pyhä Henki todistaa todeksi ihmisen sydämessä. Kukaan ihminen ei voi vältellä Jumalan sanan totuutta, sillä kuullessaan Jumalan sanan todistuksen hän joko vastaanottaa sen tai hylkää sen. Sinun tulee valita haluatko tunnustaa syntisi ja uskoa Herraan Jeesukseen, niin kuin Raamattu opettaa vai hylkäätkö pelastuksen Jeesuksessa valiten iankaikkisen kadotuksen?

Evankeliumi Herrasta Jeesuksesta ei ole kadotuksella pelottelua. Raamattu opettaa, että Jumalan hyvyys (rakkaus) vetää ihmistä parannukseen. Ihmisille tulee kertoa Raamatun mukaista evankeliumia, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat syntisiä ja vailla pelastusta ja syntiensä tähden kadotukseen matkalla, mutta Herra Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden ja pelastaa meidät jos uskomme Häneen. Jos kerromme evankeliumia Jumalan suuresta rakkaudesta syntistä ihmistä kohtaan, niin Jumalan hyvyys saa vetää ihmisen parannuksen paikalle, eikä hän tule pelastukseen helvetin pelosta, vaan sen tähden koska Jumala rakastaa häntä.

Evankeliumin sanoman julistukseen kuuluu rehellinen totuus ihmisen syntisyydestä, kadotuksesta ja pelastuksesta Herrassa Jeesuksessa, joka tulee Jumalan rakkaudesta. Raamattu painottaa pelastuksen evankeliumissa Jumalan rakkautta, siksi painotan sitä myös tässä kohden. Sen seurauksena ajallaan ihmiset voivat tulla elämässään synnintuntoon ja Jumalan rakkauden tähden hän haluaa vastaanottaa pelastuksen.

Kadotus ei ole pääasia, vaan Jumalan rakkaus syntisiä kohtaan. Jumalan silmien edessä syntinen ihminen on synneillään ja oman valintansa kautta matkalla kohti kadotusta. Evankeliumi kertoo Jumalan rakkaudesta ja siitä, että Jumala ei halua ihmisen joutuvan kadotukseen, mutta Hän ei pelasta väkisin ketään, vaan vain ne jotka haluavat pelastua. Evankeliumi kertoo, että sinun ei tarvitse mennä kadotukseen, vaan saa valita pelastuksen ja iankaikkisen elämän.

Terve ja oikea evankeliumi synnyttää ihmisissä rakkautta Jumalaan kohtaan, joka pelastaa heidät kadotuksesta kun he tekevät parannuksen ja uskovat Herraan Jeesukseen, koska Herra Jeesus kuoli ja kärsi meidän syntiemme tähden. Ihminen ei tule uskoon kadotuksen pelosta, vaan rakkaudesta Jumalaan, joka tarjoaa meille mahdollisuuden pelastua. Synti, kadotus, parannus, Herran Jeesuksen sovitustyö, Herran Jeesuksen sovitusveri, Jumalan rakkaus, syntien anteeksiantamus sekä usko Jumalaan Herran Jeesuksen kautta kuuluvat evankeliumin julistukseen, mutta evankeliumin ydin on siinä, että Jumala rakastaa ihmisiä ja Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Tänä päivänä on vielä mahdollisuus tunnustaa syntinsä ja uskoa Jeesuksen olevan Herra, Messias ja Pelastaja. Kun tunnustat syntisi ja uskot Herraan Jeesukseen saat syntisi anteeksi ja iankaikkisen elämän.

Ei seurakunta tai kirkko voi pelastaa ketään

Joku saattaa ajatella, että kun olen seurakunnan jäsen ja käyn sunnuntaisin kirkossa ja annan kolehtiin rahaa, se riittää. EI RIITÄ! Uskon lisäksi tarvitaan puhdas sydän, puhtaat puheet ja ajatukset ja halu olla tekemättä syntiä ja pitää käskyt. Jokainen hairahtuu joskus synteihin, mutta niitä pyydetään rukouksessa anteeksi katuen. Pitää olla halu tehdä oikein ja olla oikeamielinen (vanhurskas) ja tehdä parannus synneistä.

Jeesus on Herra

Raamattu opettaa, että ihminen voi pelastua huutamalla (kutsumalla) avuksi Herran nimeä: Ap.t.2:17-21
17. Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
18. Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
19. Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
20. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.
21. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

Room.10:12-13 - Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

Jostain syystä suomenkielesessä on käytetty käännöstä "huutaa", vaikka siitä ei varsinaisesti ole kyse. Sama arameasta käännettynä: - Sillä jokainen, joka on kutsuva Herran nimeä, on oleva elävä. Jeesus Kristus, auta minua, armahda minua...

Herran nimi on JEESUS KRISTUS

Pietari opettaa: Ap.t.2:36 - Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.  1.Kor.1:2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.

Herra armahda minua, auta minua!

Matt.9:27 Ja kun Jeesus kulki sieltä, seurasi häntä kaksi sokeaa huutaen ja sanoen: "Daavidin poika, armahda meitä".
Matt.14:30 Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua".
Matt.15:22 Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni."
Matt.15:25 Mutta vaimo tuli ja kumarsi häntä ja sanoi: "Herra, auta minua".
Matt.17:15 ja sanoi: "Herra, armahda minun poikaani, sillä hän on kuunvaihetautinen ja kärsii kovin; usein hän kaatuu, milloin tuleen, milloin veteen.
Matt.20:30-31 Ja katso, kaksi sokeaa istui tien vieressä; ja kun he kuulivat, että Jeesus kulki ohitse, huusivat he sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda meitä".
Mark.9:24 Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani".
Mark.10:47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua".
Mark.10:48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua".
Luuk.17:13 ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!"
Luuk.18:38-39 Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!"

Jeesus, Daavidin poika! Lue lisää Jeesuksen kristuksen sukupuu

Jeesus on Jumalan Poika

1.Joh.5:10-13 10. Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa. 11. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. 12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää. 13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

Linkkejä

Jumalan saarnauttama hullutus

Pelastus vai uskonto

Et tarvitse uskontoa - tarvitset Jeesuksen

Kaste Jeesuksen nimeen

JEESUS PELASTAA SINUT!

http://www.reinosav.net/jeshuati.htm

Toni Arias: KRISTITYN VALVOMINEN LOPUNAJAN YHTEISKUNNASSA

USKON VARMUUDEN SAAMINEN

Jeesus pelastaa sinut


ABC - kaikki Linnunradan artikkelit aakkosjärjestyksessä