Etusivu Raamattu Artikkelit - ABC Haku

Pelastus vai uskonto

T.L. OSBORN

OLEN KIERTÄNYT kaikkialla maailmassa. Mikä minua on eniten hämmästyttänyt, on sen monet eri uskonnot. Jokaisella seudulla on oma uskontonsa. Monilla seuduilla on monia uskontoja.

Kaikki nämä uskonnot eivät voi olla oikeassa. On vain yksi Jumala, kaiken luoja. Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala rakastaa ihmistä. Mikä on oikea tapa löytää Jumala, miellyttää Häntä ja palvella Häntä?

Olen tullut siihen tulokseen, että yksi uskonto on yhtä hyvä kuin mikä tahansa toinenkin. Mutta uskonto ei voi pelastaa - riippumatta siitä, minkälainen uskonto on.

Joissakin maissa olen nähnyt ihmisten polttavan suitsukkeita, uhraavan ja rukoilevan suurten kuvapatsaiden edessä. Aina he lähtivät pois murheellisina. Vastauksia ei saatu. Ihmeitä ei tapahtunut. Mitään muutosta ei koettu.

Olen katsellut ihmisten kiduttavan itseään, kävelevän tulen läpi, viiltelevän itseään, ruoskivan ruumistaan, kunnes verta alkoi vuotaa. Olen nähnyt toisten pistelevän nastoja ja nauloja oman lihansa läpi. Kun kaikki oli toimitettu, he pysyivät yhä muuttumattomina. Ihmeitä ei tapahtunut. Muutosta ei koettu. Rauhaa ei saavutettu. Heidän täytyi jatkaa yhä uudelleen ja uudelleen ponnistelujaan löytääkseen rauhan.

Olen nähnyt myös toisia ryömivän polvillaan pitkiä matkoja, kunnes heidän jaloistaan vuoti verta, tai istuvan tunteja tuijottaen aurinkoa tai paastoavan pitkät ajat. Mitään pysyvää rauhaa ei koskaan kuitenkaan saavutettu.

Toiset osallistuvat uskonnollisiin menoihin ja lukevat rukouksia, mutta ihmeitä ei tapahdu; uutta elämää ei tule, ei pelastusta.

Ystäväni, uskonto ei voi pelastaa. Ei ole olemassa uskontoa, missä olisi pelastusta.

Jumala loi meidät. Jumala voi antaa meille rauhan. Yksin Hän on osoittanut meille tien - ainoan tien. Se on uskon kautta Häneen ja Hänen Sanaansa.

Uskonto ei voi antaa uutta elämää, ja sinun täytyy saada uusi elämä pelastuaksesi. Pelastus on uusi elämä sisälläsi - ei muodollisuus tai seremonia, jonka käyt läpi.

Ihminen luotiin täydelliseksi ja Jumalan yhteyteen. Mutta saatana tuli, vietteli ihmisen, ja ihminen lankesi syntiin. Hänen syntinsä erotti hänet Jumalastaan. Ihminen tuntee itsensä syylliseksi Jumalan edessä, ja yrittää jatkuvasti löytää keinon miellyttää Jumalaa. Siksi meillä on nämä kaikki uskonnot. Ne ovat todisteita ihmisen Jumalkaipuusta. Mutta synti on sokaissut heidät, ja siksi he tekevät niin monia asioita löytääkseen etsimänsä rauhan.

Jumala on järjestänyt meille lunastuksen ja pelastuksen synneistämme. Hän antoi poikansa, Jeesuksen, joka tuli ja uhrasi elämänsä kuollakseen ristillä. Tehdessään sen Hän kärsi syntiemme rangaistuksen puolestamme. Annettuaan henkensä ja verensä edestämme syntimme ovat pyyhityt pois, jos uskomme Jeesukseen Kristukseen, ja Hän tahtoo tulla elämäämme ja antaa meille elämänsä ja pelastuksensa.

Raamattu sanoo: Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman (Apt. 4:12).

Raamattu sanoo: Sinun on annettava Hänelle nimi Jeesus, sillä Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä (Matt. 1:21).

Pelastus löytyy yksin Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, joka kuoli tähtemme. Jeesus pelastaa. Uskonto ei pelasta.

Jeesus kertoi kahdesta rukoilevasta miehestä. Toinen luotti "uskontoon". Toinen tiesi olevansa syntinen ja tarvitsevansa uuden elämän.

Uskonnollinen mies kehui itseään ja sanoi: "Minä kiitän sinua, etten ole niin kuin muut, väärämieliset, huorintekijät, tai niin kuin tuo syntinen tuolla." Sitten hän kertoi kuinka hän antoi rahaa uskonnolleen ja paastosi.

Sen jälkeen toinen mies rukoili. Mutta hän ei edes tuntenut olevansa arvollinen katsomaan ylös taivaalle, vaan kumartui maahan, löi rintaansa ja sanoi: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen."

Jeesus sanoi, että viimeiseksi mainittu sai armon, mutta "uskonnollinen" mies ei saanut mitään!

Eräs korkeassa asemassa oleva uskonnollinen mies tuli Jeesuksen luo (Joh. 3). Raamattu kertoo hänen olleen harras uskonnollinen johtaja. Hänen uskonnollaan oli korkea moraali, pitkät rukoukset ja paastot.

Jeesus sanoi: Teidän täytyy syntyä uudesti (Joh. 3:7).

Oi, hän oli järkytetty, mutta Jeesus sanoi: Joka ei synny uudesti, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.

Uskonto ei voi pelastaa

Uskonto, riippumatta sen laadusta, ei voi ottaa pois syntejämme. Vain Jeesus voi. Raamattu sanoo: "(Hän) ottaa pois maailman synnin" (Joh. 1:29). Oi, luota Häneen.

Ystävät, "synnin palkka on kuolema" (Room. 6:23). Ja Jumalalle ei ole mieleen sielun kuolema. (Hes. 18:32). Hän sanoo: Kääntykää niin saatte elää. Älä turvaudu uskontoon. Anna Jeesuksen Kristuksen pelastaa sinut.

Uskonto on muodollisuus. Jeesus antaa sinulle elämän. Jumalan Sana sanoo: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on Hänen Pojassansa. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää. (1.Joh.5:11-12).

Tämä on ihme. Se on uusi syntymä. Olet syntynyt lihasta. Mutta kun Jeesus tulee sinuun pelastajanasi, Hän antaa sinulle iankaikkisen elämän. Sinusta tulee uusi luomus, uusi ihminen, uusi elämä. Sinä synnyt uudesti. Hänen rauhansa täyttää sielusi. Syyllisyytesi katoaa. Sinä muutut - tulet uudeksi - uudeksi Jeesuksen Kristuksen elämästä.

Mikään uskonto ei voi pelastaa. Ei edes kristinusko. Kirkko ei voi pelastaa sinua. Jeesus Kristus, Jumalan Poika on ainoa Pelastaja. Hän vuodatti verensä syntiesi tähden. Usko Häneen. Usko Hänen lupaukseensa. Hän on pyyhkivä kaikki syntisi. Hän pelastaa sielusi. Hän yksin voi antaa sinulle uuden elämän.

Ota Hänet vastaan tänään.

Mitä tehdä? Lue artikkeli Miten pelastua


ABC - kaikki Linnunradan artikkelit aakkosjärjestyksessä