Etusivu Raamattu Artikkelit - ABC Haku

Kuudes Esran kirja

Tekstistä on kahdeksan latinan kielistä käsikirjoitusta, sekä kreikkalainen 300-luvun Papyrus Oxyrhynchus 1010. Viides Esra on hyvin paljon samanlainen, kuin osa neljännestä, joten en vielä tiedä, suomennanko sitä lähiaikoina. Tämä suomennettu joulukuussa 2014.

Katso, puhu minun kansani korviin ne sanat, jotka minä laitan sinun suuhusi, sanoo Herra, ja laita ne kirjoitetuksi, sillä ne ovat luotettavat ja todelliset. Älä pelkää, kun sinua vastaan suunnitellaan, äläkä anna uskottomien, juoruja levittävien vaivata sinua, sillä jokainen uskoton on kuoleva omassa uskottomuudessaan.

Katso, sanoo, Herra, minä tuon pahaa maailman ylle; miekan, nälänhädän, kuoleman ja kadotuksen, sillä pahuus on musertanut alleen kaiken maan, ja heidän pahat tekonsa ovat saavuttaneet täyden mittansa. Sen tähden, sanoo Herra, minä en ole enää hiljaa heidän jumalattomuuksistaan, joita he pilkaten tekevät, enkä enää siedä heidän harjoittamaansa vääryyttä! Katso, viaton ja puhdas veri huutaa minua, ja kaikki vanhurskaiden sielut huutavat lakkaamatta. Varmasti minä kostan heidät, sanoo Herra, ja minä vaadin takaisin kaiken sen viattoman veren heiltä takaisin minulle. Katso, minun kansaani johdatetaan kuin lampaita teurastamolle. Minä en enää anna heidän elää Egyptin maassa, vaan minä johdatan heitä voimallisella kädellä ja kohotetulla käsivarrella, ja minä lyön Egyptiä niin kuin ennenkin, ja minä hävitän koko sen maan.

Surekoon Egypti ja sen perustukset sitä iskua ja lyöntiä, joka on tuleva Herralta! Surekoon maanviljelijä, joka tekee pellolla työtään, sillä heidän satonsa pilaantuu ja kylmä ja halla on tuhoava heidän puunsa, ja kauhea myrsky. Voi sitä maata, ja siinä asuvia, sillä miekka lähestyy, ja heidän tuhonsa, ja kansa nousee kansaa vastaan taistelemaan, miekat käsissään. Joissakin kansakunnissa on oleva levottomuutta, toiset kasvavat todella voimakkaiksi, eivätkä kunnioita kuningastaan tai ylhäisiään, jotka pitävät valtaa. Joku tahtoo mennä kaupunkiin, eikä voi, sillä heidän ylpeytensä tähden kaupungit kaatuvat kaaokseen, talot tuhoutuvat, kansa pelkää! Lähimmäistä ei säälitä, ei edes heidän kotejaan jätetä rauhaan, vaan heidän omaisuuksiaan ryöstetään miekalla, leivän nälän ja sen suuren ahdistuksen tähden.

Katso, sanoo Herra, minä kutsun yhteen kaikki maan kuninkaat, nostatan heidät pohjoisesta ja etelästä, ja idästä ja lännestä, kääntymään ja palauttamaan sen, mitä heille on annettu. Aivan niin kuin he ovat tehneet tähän päivään saakka minun valituilleni, niin minäkin teen - minä maksan heidän helmaansa! Näin sanoo Herra Jumala; minun oikea käteni ei säästä synnin tekijöitä, eikä miekka vetäydy pois niistä, jotka vuodattavat viatonta verta maan päällä! Tuli on lähtenyt hänen vihastaan, ja on kuluttanut maan perustukset, ja syntiset, olkien lailla poltetaan. Voi niitä, jotka tekevät syntiä eivätkä pidä minun käskyjäni, sanoo Herra; minä en heitä säästä! Häipykää, te uskottomat lapset, älkää saastuttako minun pyhyyttäni! Jumala tuntee ne, jotka harjoittavat syntiä häntä vastaan, sen tähden hän on luovuttava heidät kuolemalle ja teurastukselle. Sillä nyt, pahuudet ovat tulleet maan päälle, ja te saatte niissä pysyä. Sillä Jumala ei teitä pelasta, koska te harjoitatte syntiä häntä vastaan.

Katso, kauhea näky idästä, kauhea sen olemuskin! Arabialaisten käärmeiden kansakunnat tulevat monilla vaunuilla, ja heidän kuiskailunsa kantautuu yli maan, heidän liikkeelle lähtönsä päivästä alkaen, niin että jokainen, joka sen kuulee, pelkää ja vapisee. Karmonialaiset, vihassa raivoten, lähtevät metsistä, ja saapuvat suuressa voimassa ja tulevat seisomaan sodassa heidän rinnallaan, ja he tuhoavat osan assyrialaisten maasta hampaillaan. Ja näiden jälkeen se käärme muistaa oman alkuperänsä, ja se vahvistuu, ja jos joku pakenee, häntä ajetaan takaa suurella voimalla. Myös nämä heitetään siihen hämmenykseen, ja he vaikenevat voimansa tähden ja kääntävät jalkansa pakenemaan. Ja assyrialaisten maakunnasta vaanija makaa väijytyksessä heitä varten, ja on tuhoava heistä yhden, ja heidän sotajoukossaan on oleva suuri pelko ja vavistus, ja epätoivo heidän kuningaskunnassaan.

Katso, pilvet idästä ja pohjoisesta, kiitävät etelään, ja niiden ulkomuoto on äärimmäisen kauhistuttava, täynnä vihaa ja suuttumusta. Ja ne törmäävät toisiinsa, yksi yhteen, ja vuodattavat valtavan myrskyn maan päälle. Ja siinä myrskyssä on oleva miekan verta hevosten vatsaan saakka, ja ihmisen vyötärölle, ja kamelin kylkiin! Maan päällä on oleva suuri pelko ja vavistus. Ja ne, jotka näkevät sen vihan, kauhistuvat, ja vavistus valtaa heidät. Ja näiden jälkeen valtavat pilvet lähtevät liikkeelle etelästä ja pohjoisesta, ja toinen osa lännestä, ja tuulet vyöryvät idästä, ja ne ajavat sen pois, sen pilven, jonka se valmisteli vihassa, ja se myrsky, joka nousi idästä aiheuttamaan tuhoa, ajetaan voimalla länteen. Ja suuret ja voimalliset pilvet, täynnä vihaa ja myrskyä, nousevat, tuhotakseen kaiken maan ja ne, jotka siinä elävät, ja ne vuodattavat jokaisen korkean ja ylhäisen paikan päälle kauhistuttavan myrskyn, tulta ja hallaa, ja lentäviä miekkoja ja niin paljon vettä, että kaikki virrat, ja jopa kaikki tasangot täyttyvät niiden vesien runsaudesta. Ja ne tuhoavat kaupungit ja muurit, ja vuoret ja kukkulat, ja metsien puut ja kedon ruohon ja sadon, ja ne menevät tasaista tahtia Babyloniin, ja hävittävät sen. He saartavat sen, ympäröivät sen, ja vuodattavat myrskyn ja kaiken vihan sen päälle, ja tuhka ja savu on kohoava taivaalle, ja jokainen sen ympärillä on sureva sitä. Ja jäljelle jääneet tulevat palvelemaan sen hävittäjiä.

Ja sinä, Aasia, Babylonin kauneuden neuvonantaja, ja sen olemuksen kunnia, voi sinua, kurja, koska olet tehnyt itsesi sen kaltaiseksi! Sinä olet kaunistanut tyttäresi haureudella miellyttääksesi ja kunnioittaksesi sinun rakastajiasi, jotka ovat aina tahtoneet sinun harjoittavan haureutta. Sinä olet jäljitellyt tuota inhotusta kaikissa sen teoissa ja suunnitelmissa. Sen tähden, sanoo Jumala, minä päästän pahan irti, sinun päällesi; puutteen, köyhyyden, ja nälänhädän ja miekan ja kulkutaudin, hävittääkseni sinun talosi tuholla ja kuolemalla. Ja sinun voimasi kunnia kuihtuu kuin kukkanen, kun nousee se kuumuus, joka lähetetään sinun yllesi! Ja sinä heikkenet ja köyhdyt siitä iskusta, ja lyönnit haavoittavat sinut, niin ettet enää pysty vastaanottamaan valtiaita ja rakastajia. Olisinko minä toiminut niin kiivaasti sinua vastaan, sanoo Herra, ellet olisi tappanut minun valittujani, aina riemuiten ja käsiäsi taputtaen, ja puhuen heidän kuolemastaan, kun olit juovuksissa? Kaunista kasvosi! Huoran palkat ovat sylissäsi, sen tähden, sinulle maksetaan takaisin! Aivan niin kuin te teette minun valituilleni, sanoo Herra, niin Jumala on teille tekevä, ja hän luovuttaa teitä pahan valtaan. Ja teidän lapsenne kuolevat nälkään, ja te kaadutte miekasta, ja teidän kaupunkinne tuhotaan, ja te kaikki, jotka olette pelloilla, tekin kaadutte miekasta, ja ne, jotka ovat vuorilla ja ylängöillä, kuolevat nälkään, ja he syövät omaa lihaansa ja juovat omaa vertansa, leivän nälän ja veden janon tähden. Ensin tulee kärsimys ja toisella kerralla saatte ottaa vastaan pahaa! Kun he palaavat Babylonista, he lyövät tuota inhottavaa kaupunkia, ohi kulkiessaan, lyövät osaa sinun kunniastasi ja sinun maastasi. He hävittävät sinua kuin olkia, ja he ovat oleva sinulle kuin tuli. He kaikki kuluttavat sinua ja sinun kaupunkejasi, ja sinun maatasi ja vuoriasi, ja kaikki sinun metsäsi ja hedelmäpuusi poltetaan tulella. Sinun lapsesi viedään vangiksi, sinun kunniasi poljetaan maahan, sinun kasvojesi loisto viedään pois.

Voi teitä, Babylon ja Aasia! Voi teitä, Egypti ja Syyria! Vyöttäytykää säkkipukuun, valittakaa poikienne tähden, itkekää heitä, sillä kauhun aika on koittanut! Miekka on lähetetty teitä vastaan, ja kuka voi kääntää sen pois? Tuli on lähetetty yllenne, ja kuka voi sen sammuttaa? Pahuudet ovat lähetetyt teidän yllenne, ja kuka voi niitä estää? Voiko joku estellä nälkäistä leijonaa metsässä, tai sammuttaa tulta, kun oljet on sytytetty, tai pysäyttää voimallisen jousimiehen ampumaa nuolta? Herra Jumala lähettää pahaa, ja kuka pystyy niitä pysäyttämään? Tuli lähtee hänen vihastaan, ja kuka voi sitä sammuttaa? Hän järisyttää, ja kuka ei pelkäisi? Hän ärjyy, ja kuka ei vapise? Herra uhkaa, ja kuka ei kauhistu hänen olemustaan? Maa ja sen perustukset järkkyvät, meri horjuu syvyydestä, ja sen aallot ja kalat joutuvat epätoivoon, kun Herra, ja hänen voimansa kunnia ilmestyy. Sillä voimallinen on jousen jännittäjän kunnia, ja terävä sen kärki, jonka hän ampuu, ei se jää lyhyeksi, vaikka se ammutaan maan ääristä.

Katso, paha päästetään irti, ei se palaa paikalleen ennen kuin se saavuttaa maan ääret. Ja tuli sytytetään, eikä sitä saada sammumaan, ennen kuin se on kuluttanut maan perustuksetkin. Niin kuin voimallisen jousen jännittäjän ampuma nuoli ei palaa, niin eivät maan päälle lähetetyt pahuudetkaan palaa takaisin. Voi minua, voi minua! Kuka pelastaa minut niinä päivinä? Murheen ja suuren huokauksen alku, nälänhädän alku, ja monet menehtyvät, sodan alku, ja vallanpitäjät saavat pelätä, pahuuksien alku, ja ne saavat vapisemaan! Mitä tehdään, kun ne pahuudet tulevat? Katso, nälänhädän vitsaus on lähetetty, ja sen kärsimys on kuin ruoska, kurituksen rangaistus! Kaikesta tästä huolimatta he eivät käänny pois synneistään, kaikista näistä vitsauksista huolimatta he eivät mitään välitä.

Katso, vähän aikaa, ja vilja on oleva halpaa maan päällä, niin että he luulevat elävänsä rauhassa ja turvassa, silloin pahuus murtautuu yli maan, miekka ja nälänhätä, elämä maan päällä on oleva yhtä vapaudenriistoa, ja miekka hajottaa ne, jotka selviävät siitä nälänhädästä. Ja kuolleita heitellään kuin lantaa, eikä heillä ole ketään lohduttajaa, ja maa jätetään autioksi ja kaupungit asumattomiksi. Eikä jää maanviljelijää sitä kyntämään tai kylvämään. Puut kantavat hedelmää, mutta kuka niitä kokoaa? Viini on valmista sadonkorjuulle, ja kuka sitä kerää? Sillä amen, paikat tulevat aivan autioiksi! Ihminen ikävöi nähdä toista ihmistä, tai edes kuulla hänen äänensä. Sillä kaupunkiin jää kymmenen ja kedolle kaksi, jotka olivat piilossa metsässä ja kallioiden koloissa. Niin kuin oliivipuuhun jää kolme tai neljä oliivia, tai niin kuin viinitarha, josta sato on huolella korjattu, ehkä yksi terttu on jäänyt, niin on jäävä kolme tai neljä niinä päivinä, kun heidän talojaan käydään läpi miekan kanssa! Ja maa jää autioksi ja pellot kasvavat umpeen, ja sen tiet ja kaikki sen polut kasvavat piikkipensaita, niin etteivät lampaatkaan niillä kulje. Nuoret naiset surevat, kun ei ole sulhasta, naiset surevat, kun ei ole aviomiestä, heidän tyttärensä surevat, koska auttajaa ei ole. Sulhaset tapetaan sodassa ja aviomiehet kuolevat nälkään.

Totisesti, kuulkaa näitä ja ymmärtäkää ne, te Herran palvelijat! Katso, sana Herralta, ottakaa se vastaan! Älkää epäilkö niitä sanoja, joita Herra puhuu! Katso, se paha lähestyy, eikä viivy. Niin kuin nainen on raskaana, yhdeksännellä kuulla, kun hänen synnytyksensä aika lähestyy, murehtii kaksi tai kolme tuntia aikaisemmin kohtunsa kivuista, ja kun vauva tulee kohdusta, ei viivy hetkeäkään enää, niin eivät ne onnettomuudetkaan viivy maan päälle tulostaan, ja maailma murehtii ja tuska valtaa. Kuulkaa sanaa, minun kansani, valmistautukaa taisteluun! Niissä pahuuksissa, olkaa kuin muukalaisia maan päällä: joka myy, olkoon niin kuin pakenija, joka ostaa, olkoon niin kuin menettäjä, joka tekee kauppaa, olkoon niin kuin sellainen, joka ei tee voittoa, joka rakentaa, olkoon niin kuin sellainen, joka ei siinä asu, joka kylvää, olkoon niin kuin ei niitä, joka hoitaa viinitarhaa, olkoon niin kuin sellainen, joka ei satoa korjaa, joka menee naimisiin, olkoon niin kuin ei saisi lapsia, joka ei mene naimisiin, olkoon niin kuin rinnoilta vieroitettu lapsi; sillä se, joka tekee työtä, tekee työtä turhaan! Sillä muukalaiset kokoavat heidän hedelmänsä ja ottavat heidän omaisuutensa, tuhoavat heidän talonsa ja vievät heidän lapsensa vankeuteen, sillä he saavat siittää lapsia vankeudessa ja nälänhädässä. Ja ne, jotka tekevät kauppaa, tekevät vain ryöstösaalista.

Niin paljon kuin he kaunistavat kaupunkejaan, talojaan, ja omaisuuksiaan ja itseään, niin paljon minä kiivaasti taistelen heitä vastaan, heidän syntiensä tähden, sanoo Herra. Niin kuin huora riitelee kiivaasti arvostettua ja hyvää naista vastaan, niin vanhurskaus tulee riitelemään kiivaasti vääryyttä vastaan, kun se kaunistaa itsensä ja syyttää vasten kasvoja, tulee puolustamaan häntä, joka etsii maan päältä kaiken synnin. Sen tähden, älä jäljittele häntä hänen teoissaan! Sillä katso, vain vähän aikaa ja vääryys otetaan pois maan päältä, ja vanhurskaus on hallitseva meitä. Älköön syntinen sanoko, ettei ole syntiä tehnyt, sillä tuliset hiilet polttavat sen pään, joka sanoo: - "minä en ole tehnyt syntiä Jumalan ja hänen kunniansa edessä." Katso, Herra tuntee jokaisen ihmisen teot, ja heidän suunnitelmansa ja aikomuksensa, ja heidän sydämensä. Hän on se, joka sanoi: - "tulkoon maa", ja se tuli: - "tulkoon taivaat" ja se tuli, ja hänen sanansa kautta tähdet asetettiin paikoilleen, ja hän tuntee tähtien lukumäärän. Hän on se, joka tutkii syvyydet ja niiden varastohuoneet, joka on mitannut meren ja sen tilavuuden, joka on käärinyt meren vesien keskelle ja vetänyt kuivan maan vesien ylle sanansa kautta, joka levitti taivaat kuin verhon ja vahvisti sen vesien ylle, joka laittoi vesilähteet erämaahan ja järviä vuorten huipuillekin, lähettääkseen virtoja korkeudesta, että maa saisi juotavaa, joka muotoili ihmisen ja laittoi sydämen hänen ruumiiseensa, ja lähetti häneen hengen ja elämän ja ymmärryksen, ja kaikkivaltiaan Jumalan henkäyksen, joka teki kaiken, ja joka etsii salatut kätköpaikoistaan. Varmasti hän tuntee sinunkin aikomuksesi ja sen, mitä ajattelet sydämessäsi!

Voi syntisiä ja niitä, jotka tahtovat salata syntinsä! Sillä Herra on tutkinut kaikki heidän tekonsa, ja hän tuo esiin jokaisen teistä. Ja te joudutte hämmennykseen, kun teidän syntinne tuodaan ihmisten eteen, ja sinä päivänä teidän vääryytenne seisovat syyttäjinä teitä vastaan. Mitä te aiotte tehdä, tai kuinka aiotte salata syntinne Herran, ja hänen kunniansa edestä? Katso, Jumala on tuomari! Pelätkää häntä ja luopukaa synneistänne, ja unohtakaa pahuutenne, älkää enää milloinkaan niitä tehkö, ja Jumala on teidät pelastava, ja vapauttava kaikesta ahdistuksesta.

Sillä katso, suuri joukko palaa vihasta teitä vastaan, ja he saavat kiinni osan teistä, ja ruokkivat epäjumaliaan teillä. Heidän puolellaan olevat pidetään alennuksessa ja häväistyksessä, ja tallataan jalkoihin. Sillä monissa paikoissa ja kaupungeissa on oleva suuri kapina Herraa pelkääviä vastaan. Omien pahuuksiensa painamat ihmiset ovat kuin mielipuolia, eivät ketään säästä, ryöstääkseen ja hävittääkseen ne, jotka vielä pelkäävät Herraa. He tuhoavat ja ryöstävät heidän omaisuutensa, ja ajavat heidät pois omista kodeistaan. Silloin minun valittujeni koetus tulee julkiseksi, niin kuin tulessa koeteltu kulta. Kulkaa, minun valittuni, sanoo Herra. Katso, ahdistuksen päivät ovat täällä, ja minä pelastan teidät niistä. Älkää pelätkö tai epäröikö, sillä Jumala on teidän johdattajanne. Ja joka pitää minun käskyni ja säädökseni, sanoo Herra Jumala, älä anna synnin painaa sinua alas, äläkä anna vääryyden kasautua. Voi niitä, jotka tukehtuvat omiin synteihinsä, ja jotka peittävät itsensä vääryyksillään, niin kuin metsä tukahduttaa pellon ja piikkipensaat peittävät polun, niin ettei siellä voi kulkea, se suljetaan ja jätetään tulen kulutettavaksi.

Alkuperäinen: Kuudes Esran kirja Tuomas Leväsen sivuilla.

Apokryfikirjat pääsivu

Apokryfikirjat.com index


ABC - kaikki Linnunradan artikkelit aakkosjärjestyksessä