Etusivu Raamattu Artikkelit - ABC Haku

Patrick Ersig - näky oikeasta ja väärästä herätyksestä

Tässä on selostus Jumalalta saamastani näystä, joka koski oikeaa ja epäaitoa herätystä. Tämä näky tuli 4. maaliskuuta 2006.
Patrick Ersig

Kaikki oli mustaa, ja näin yhden ihmisen kävelevän kohtalaisen reipasta vauhtia, ei nopeasti, mutta hieman normaalia vauhdikkaammin. Hän käveli määrätietoisesti. Tämä henkilö käveli suoraan ja varmana – suoraselkäisenä ja vahvana – juhlallisen vakavana kuin vallankumoussoturi, valona pimeydessä.

Sitten näin pari muuta ihmistä, ja sitten muita kauempana, ja he loistivat kirkkaina kaikkialla ympäröivää pimeyttä vasten. Kaikki he kävelivät samalla tavalla, juhlallisen vakavina. Ja Herra puhui ja sanoi, ”Nämä ovat minun jäännökseni, joka vaeltaa pyhyydessä, vanhurskaudessa, kuuliaisuudessa, murtuneena ja täydellisen kuuliaisena MINUN TAHDOLLENI. Katso, mitä Minä teen, Patrick.”

Sitten näin yksityisten ihmisten alkavan liittyä aluksi pieniksi kahden tai kolmen ryhmiksi. Sitten heitä tuli lisää, ja ryhmät kasvoivat viiden ja jopa kymmenen kokoisiksi, ja valo lisääntyi suuresti. Se oli kaunista kuin auringonlasku vuorilla tai auringonnousu valtamerellä, ruusu täydessä kukassa.

Se mitä seuraavaksi näin sai minut puhkeamaan kyyneliin ja nyyhkytyksiin siinä määrin, etten voinut jatkaa näkemäni kuvailemista. Vaimoni kysyi toistamiseen, ”Mitä? Mitä se on? Mitä sinä näet?” Muutaman minuutin kuluttua pystyin hillitsemään itkuni selittääkseni näkemääni.

Kun Herra veti jäännöksensä kokoon näihin pieniin ryhmiin, Jumalan voima laskeutui kuten Apostolien teoissa: rammat kävelivät, sokeat näkivät, kuurot kuulivat (kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti), ja vaino lisäsi tulta! Tämä lopun ajan PYHÄ ja VANHURSKAS vakavien ja juhlallisten soturien ja vallankumouksellisten jäännös kulki Amerikan ja sen penseiden luopiokirkkojen pimeydessä, apostolisessa kirkkaudessa ja voimassa, jota ei ollut nähty sitten Apostolien tekojen kirjan, julistamassa Jeesuksen Kristuksen todellista evankeliumia, katumusta ja pyhyyttä ja vapautta synnistä!

Herra puhui ja sanoi, ”Tämä on herätys, jonka Minä saan aikaan, ja se alkaa yksityisistä ihmisistä, jotka on kutsuttu henkilökohtaiseen herätykseen ja jotka vaeltavat suoraan ja varmoina – suoraselkäisinä ja vahvoina – juhlallisen vakavina kuten vallankumoussoturit, valoina pimeydessä. Minun jäännökseni vaeltaa pyhyydessä, vanhurskaudessa, kuuliaisuudessa, murtuneena ja täydellisen kuuliaisena MINUN TAHDOLLENI, ja Minä vedän heidät yhteen.”

Sitten näky muuttui.

Nyt näin sellaista, mikä näytti hämärästi valaistulta elokuvajaksolta tai video-otokselta, jossa oli huono valaistus. Näin filmivälähdyksiä ihmisistä, jotka tanssivat ja vapisivat. Näin ihmisten kaatuilevan, huutavan, hyppivän ja laulavan. Koolla oli suunnattomia ihmismassoja pikemmin kuin muutamia ryhmiä, ja monet tulivat suurina joukkoina, jotka täyttivät suuria saleja ja stadioneja, sen sijaan että pieniä ihmisryhmiä olisi tullut koolle. Näin tanssia ja käsien taputusta, vapinaa, huutamista, vahvaa ja voimakasta tunnepitoisuutta ja sensaatiomaisuutta. Sielulliset ja lihalliset henget väittivät olevansa Pyhä Henki. Suuria ihmeitä tapahtui runsaasti, merkkejä ja ihmeitä. Ihmiset julistivat, ”Tätä herätystä me olemme odottaneet ja rukoilleet! Tämä on herätys, josta olemme kuulleet profetoitavan! Tämä on Pyhän Hengen vuodatus, Jumalan suuri liikkeellelähtö!” Mutta Herra puhui ja sanoi, ”Patrick, tämä ei ole Minusta, tämä on Saatanasta, se on väärää! Ja monet joutuvat tämän vihollisen ovelan juonen pettämiksi!”

Sitten näky muuttui jälleen.

Nyt näin molemmat näyt rinnakkain, ikään kuin jaetun valkokankaan. Molempien voima kasvoi samassa suhteessa: kun oikea kasvoi voimaltaan, väärä kasvoi määrältään. Ja kun oikea kasvoi määrältään, väärä kasvoi valheellisten merkkien ja ihmeiden osaltata. Herra puhui ja sanoi, ”Tämä ei ole näky tulevaisuudesta vaan tämä on jo alkanut ja kasvaa ajan mittaan. Minä teen tätä nyt ja vihollinen toimii sitä vastaan juuri tällä hetkellä.”

Johtopäätös

Herra on saamassa aikaan sellaisen lopunajan herätyksen, jollaista emme ole koskaan nähneet, ja se alkaa sinusta. Herra kutsuu sinua erottautumaan Herralle pyhyyteen ja vanhurskauteen ja vaeltamaan kuuliaisena ja täysin Hänen tahtoonsa alistuen. Pysy irti synnistä, ole täydellinen kuten Taivaallinen Isäsi on täydellinen, ole kuollut lihalle ja elävä Kristukselle. Vaella raittiina ja juhlallisen vakavana Herran edessä kunnioittavassa ja pyhässä Jumalan pelossa. Jos etsit ja odotat jotakin isoa yhteistä tunnepitoisuuden ja merkkien ja ihmeiden vuodatusta, menetät tulevan herätyksen. Herätys alkaa sinusta! Etsi Herraa ja painaudu joka päivä yhä lähemmäksi Häntä. Anna Jeesuksen veren ja armon katkaista lihasi siteet ja saada aikaan pyhää ja vanhurskasta elämää sinussa. Pyydä Herraa näyttämään sinulle, mikä elämässäsi pidättää sinua siitä, mikä on täydellistä, kuinka pientä ja tuskallista se sitten onkaan. Pyydä Herraa paljastamaan kaiken, mikä estää sinua olemasta lähempänä Häntä ja tuottamasta kunniaa Hänelle ja Hänen valtakunnalleen, ja luovu perusteellisesti kaikesta, minkä Hän näyttää sinulle.

Elä elämääsi elävänä uhrina, elävänä juomauhrina, joka kaadetaan Herran eteen hänen kirkkaudekseen ja kunniakseen. On monia kulttuuriin, yhteiskuntaan ja uskontoon liittyviä asioita, jotka pitävät meitä erossa Jumalasta ja estävät meitä vaeltamasta Hänen Hengessään. Rukoile Jumalaa, että Hän toisi nämä asiat valoon, ja surmaa ne, vaikka se olisi miten vaikeaa tahansa. Ellet käsitä, että Herran herätys on saamassa alkunsa yksilöllisesti sinusta, silloin menetät sen! Herra kutsuu sinua tänään: kadu penseyttäsi ja välinpitämätöntä asennettasi omassa elämässäsi olevaa syntiä kohtaan ja niitä kohtaan, jotka tuhoutuvat ja syöksyvät helvettiin kaikkialla ympärilläsi joka päivä! Herra pyytää sinua tänään sallimaan, että Jeesuksen veri ja Jumalan armo saisivat aikaan pyhyyttä ja vanhurskauden virtoja elämääsi, jotta voisit olla suolana mädäntyvässä maailmassa ja valona vallitsevassa pimeydessä. Mitä teet? Herra kutsuu sinua juuri nyt, että päättäisit rakastaa Häntä kaikesta sydämestäsi, mielestäsi, sielustasi ja voimastasi, ja että ottaisit ristisi, kuolisit itsellesi ja seuraisit Häntä hyläten kaiken ja etsien Häntä kaikella, mitä olet ja mitä sinulla on. Tule ulos ja erottaudu pyhässä, vanhurskaassa kuuliaisuudessa Jumalalle!

VAROITUS

Älä anna näiden aistillisten, tunteellisten väärennösten, joita esiintyy nyt ja tulevaisuudessa ja joita nämä ihmiset ja seurakunnat kutsuvat ”herätykseksi”, pettää itseäsi. SE ON VIHOLLISEN JUONI! Kun kuulet, että ”herätys” on puhjennut viereisessä kaupungissa tai viereisessä valtiossa tai jopa omassa kaupungissasi, muista tämä varoitus. Lauletaan, tanssitaan ja huudetaan paljon, ja monet asiat näyttävät aidoilta. Tulee olemaan suuria tunnekuohuja, jotka saavat ihmiset kaatumaan ja hyppimään, huutamaan ja itkemään, mutta tämä ei ole Jumalasta. Monet huudahtavat iloissaan, ”Rauha, rauha!” Mutta Jumalan palvelijoilla on oleva kaikki lahjat ylittävä arvostelukyky, ja he ovat halukkaita mieluummin kuolemaan kuin valehtelemaan, huolimatta siitä, että ’seurakunnissa’ merkit ja ihmeet kaikissa väärissä tapahtumissa heidän ympärillään lisääntyvät. Jos se ”herätys”, jossa olet, ei ole vakava ja kunnioittava, pyhä ja vanhurskas, ja ellei rakkaus ja kunnioittava Jumalan pelko eivät ole ainoat näkemäsi asiat, juokse silloin henkesi edestä ja varoita jokaista tuntemaasi henkilöä. Nämä henget ovat vahvoja ja äärimmäisen voimakkaita. Poistu siitä rakennuksesta äläkä anna merkkien ja ihmeiden pettää itseäsi. Pyydän sinua muistamaan tämän, sillä tiedän, että monet tulevat petetyiksi ja jopa – jos mahdollista – vedetyiksi todellisesta valheelliseen, mutta tiedän myös, että on muutamia, jotka lukevat tämän varoituksen, muistavat sen ja säästyvät. Tosi herätysarmeija tulee näyttämään kuin pieniltä vallankumouksellisten ryhmiltä tai erikoisjoukoilta, joilla on lopunajan tehtävä loppuun suoritettavanaan, ja Saatanan väärennös tulee muistuttamaan villejä intiaaneja tai heimosotureita, jotka tanssivat ja huutavat taisteluhuutoja.

Todellinen herätysarmeija hyökkää vihollisen kimppuun sen linnoitukseen, syntiin. Heidän kohteenaan ovat ihmisten sielut Pyhän Hengen voiman kautta. Heidän tehtävänään on vapauttaa ihmisiä synnin orjuudesta ristin sanoman kautta, ja he näkevät synnin linnoitusten kaatuvan. Saatanan valhe hakee synnin paikkoja ja menettelytapoja: yritetään säätää moraalilakeja ja saada lakeja muutetuiksi, mikä johtaa pakkomoraaliin eikä sielujen pelastukseen. Jumalan armeija pyrkii pelastamaan sen, mikä on kadonnut kaduille ja kujille – Saatanan armeija yrittää muuttaa lakeja niin, että synti estyisi, mutta ettei sen tuloksena kukaan pelastuisikaan. ”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Joka kadottaa elämänsä Minun tähteni, löytää sen” (engl. käännös).

Saatana, sinut on irtisanottu! Jumala on valmistamassa herätysarmeijaa, joka repii alas valtakuntasi linnoitukset, ja Jeesus valmistaa itselleen morsianta, joka on tahraton ja puhdas!

Jumala pyytää tekemään ratkaisun juuri nyt. Mitä sinä teet?

 

Samasta aiheesta: Näky happopilvestä - Richard Smith

Nauruherätys: Toronton siunaus (Toronto-ilmiö)

Miten pelastua ja saada ikuinen elämä


ABC - kaikki Linnunradan artikkelit aakkosjärjestyksessä