Vatikaanissa uskotaan katolisen kirkon viimeaikaisten (2012) ongelmien johtuneen median edustajien vilkkaasta mielikuvituksesta ja vanhan vihtahousun halusta horjuttaa kirkon vakautta.
Vatileaks-skandaaliuutisointi on saattanut kirkkovaltion vaikeuksiin. Sen johdosta kardinaali Tarcisio Bertone, katolisen kirkon kakkosmies heti paavin jälkeen, on antanut harvinaisen haastattelun italialaiselle Famiglia Cristiana –lehdelle, kertoo uutistoimisto Reuters.
Haastattelussa kardinaali tuomitsi väitteet Vatikaanista juonittelun ja valtataistelujen kehtona vääriksi.
– Totuus on, että tässä yritetään aiheuttaa eripuraa – ja se tulee suoraan paholaiselta.
Reutersin mukaan kardinaali myös syytti Vatileaks-uutisoinnista vastaavia toimittajia liian fiktiokirjallisuuden lukemisesta.
– Toimittajat yrittävät selvästi imitoida Dan Brownia – keksivät ja toistavat taruja, kardinaali viittasi katolisen kirkon mysteereihin pureutuvien bestsellerien kirjoittajaan.
Vatikaanissa on maaliskuusta 2012 lähtien tutkittu Vatileaksiksi kutsuttua tietovuotoa, jossa italialaismedia oli saanut haltuunsa katolisen kirkon arkaluontoista aineistoa.