Etusivu Raamattu Artikkelit - ABC Haku

Maapallon sisällä jättimäinen "valtameri"

Vedenpaisumuksen syvyyden lähteet löydetty! Tutkijat ovat löytäneet maapallon sisäkuoresta valtavat vesivarannot.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan syvällä maankuoren alla piileviin mineraalivarantoihin saattaa olla sitoutuneena valtava määrä vettä. Tämän maanalaisen "meren" vesimäärä voi olla jopa kolme kertaa suurempi kuin kaikkien maan pinnan valtamerten vesimäärä yhteensä.Science-lehdessä julkaistu tutkimus on tehty Yhdysvaltain Illinoisin osavaltion Northwestern-yliopistossa.

Tutkijat löysivät aiemmin keväällä syvältä maan kuoresta ringwoodite-nimistä mineraalia, jonka todettiin koostuvan 2,5-prosenttisesti vedestä. Vesi on mahdollisesti sitoutunut mineraaliin ei-nestemäisessä muodossa maapallon syntyaikoina.

Yhdysvaltain lukuisten maanjäristysten aiheuttamia seismisiä aaltoja eri syvyyksissä analysoimalla tutkijat totesivat, että maan uloimman kuoren ja ytimen välissä olevassa kivivaipassa on todennäköisesti valtavat määrät vettä, koska seismiset aallot hidastuivat syvyyksissä. Vaikka vettä olisi vaipan kiviaineksesta vain yksi prosentti, se tarkoittaisi silti kolminkertaista määrää verrattuna maan "näkyvään" veteen.

- Luulen, että meillä on lopultakin todisteet koko maapallon vesien kierrosta, joka auttaa selittämään, miksi maan pinnalla on niin paljon vettä. Tiedemiehet ovat etsineet tätä puuttuvaa vettä vuosikymmeniä, sanoi tutkimuksen johtaja, geofyysikko Steve Jacobsen, Guardianin mukaan.

- Meidän pitää olla kiitollinen tästä syvällä olevasta vesivarannosta. Jos se ei olisi siellä, se olisi maan pinnalla, ja ainoa näkyvä maa olisivat vuorenhuiput.

 

Luomiskertomuksessa...

1.Moos. 1:6-7 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä". Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.

Vedenpaisumuksessa...

1.Moos.7:11-12,19-20,24 Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat. Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä... Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät. Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät... Ja vedet vallitsivat maan päällä sata viisikymmentä päivää.

1.Moos.8:2 Ja syvyyden lähteet ja taivaan akkunat sulkeutuivat, ja sade taivaasta taukosi.

1.Moos.8:13-16 Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut. Ja toisena kuukautena, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, oli maa aivan kuiva. Ja Jumala puhui Nooalle sanoen: -"Lähde arkista, sinä ja vaimosi, poikasi ja miniäsi sinun kanssasi.

Maapallo oli kuin suuri kasvihuone ennen vedenpaisumusta.

Mikä vesi satoi alas ja minne se meni

1.Moos.1:6-7 mainittu vedet taivaanvahvuuden päällä on sumuna tai höyrynä ollut vesikerros korkeuksissa, joka suojasi maapalloa ja piti olosuhteet kosteana ikäänkuin kasvihuoneessa. Jokin tälläinen piti olla, koska maan päällä ei ollut satanut koskaan ennen vedenpaisumusta.

Tämä vesi satoi alas kun taivaan akkunat aukenivat.

Vedenpaisumus päättyi kun sateet loppuivat ja vedet vähitellen painuivat takaisin syvyyden lähteisiin, mutta alas satanut vesi ei sinne mahtunut. Geologit sanovatkin merivesien olevan nykyisin n. 120 metriä korkeammalla kuin tuhansia vuosia sitten. Myös löydetyt jäänteet ns. kadonneista sivilisaatioista Persian lahden syvyyksistä todistavat tästä.

Suuret määrät vettä ajautui napa-alueille ja jäätyivät sinne. Arvioidaan myös, että vedenpaisumuksen yhteydessä myös maan akselin kaltevuus muuttui mahdollistaen vuodenajat ja tasaisemmat olosuhteet maapallolla.

Monin paikoin maailmassa on löydetty meren alla olevia ihmisten tekemiä rakennelmia, joka todistaa siitä, että merenpinta on muinoin ollut paljon alempana: Deep Sea Discoveries

Eng. kielinen artikkeli SEA LEVEL VARIATIONS OVER GEOLOGIC TIMEM. A. Kominz, Western Michigan University, Kalamazoo, MI, USA

Linkkejä

Guardian: Earth may have underground 'ocean' three times that on surface

eng. kielisiä artikkeleita

Iltasanomat - Tutkimus: Maapallon sisällä jättimäinen "valtameri"


ABC - kaikki Linnunradan artikkelit aakkosjärjestyksessä